Länsi-Suomen Leppäset eivät ole sukua, isäni oli lähtöisin rajan takaa Pälkjärveltä ja ainoa lapsi. Äiti oli Tuupovaaran Sonkajanjärveltä Piiroisia.

Olen syntynyt Joensuussa 1962, kaupunkilaistyttö, kuudesta lapsesta toiseksi nuorimpana. Nuorena tuli liikuttua suomea ristiin rastiin ja ajauduin Kankaanpäähän 1985. En vieläkään tiennyt, mikä minusta tulisi isona ja kokeilin eri ammatteja vuosien kuluessa.
 
 

Meille tuli mahdollisuus muuttaa Honkajoelle 2001. Teimme taloon ison remontin ja siitä tuli meidän näköisemme kodikas pesä.

Valmistuin 2004 Kauhajoen Evankelisesta Opistosta koulutetuksi hierojaksi. Se on tuntunut hyvältä ammatilta, eihän sitä muuten olisi jaksanut tehdä näin pitkään.

Opiskelin uutta tekniikkaa hierontaan Tampereella. Se on tuonut lisää keinoja ihmisten vaivojen helpottamiseen ja selkeyttänyt tietoisuutta siitä, että ihminen on kokonaisuus sekä sen , että kaikki vaikuttaa kaikkeen.


 

(c)2018, All Rights Reserved